Muutama päivä sulateltu POM-tuloksia. Kisoista odotettiin ensimmäisiä suuntaviivoja tulevan kauden menestyjistä ja tason nostajista. Kilpailujen taso paperilla jäi odotettua vaisummaksi ja siihen oli varmasti myös syynsä. Huhujen mukaan kuitenkin eräät suomalaisseurat järjestivät kyseisissä kisoissa jo ensimmäisiä 10mila-katsastuksia. Siihen, kantaako POM :ssa annetut näytöt kevään suurviesteihin asti, Nuiva Linja ei ota kantaa.
Huhujen mukaan WRE-kisat otettiin joissain piireissä melko vakavastikin. Tarinan mukaan salpalinjalla on otettu teemaksi mäkiharjoittelu, jotta ollaan valmiita kansainväliseen vauhtiin kesän koitoksissa. Talven harjoittelusta ja mäkitreenien onnistumisesta ajateltiin saatavan ensimmäisiä tuloksia Portugalissa. Eräskin salpalinjan kaivaja leiritti koko helmikuun Teneriffalla ajatuksena olla valmis fyysisesti kansainvälisiin kilpailuihin, kun Suomessa mäkien korkeus ja pituus ovat melkoisen rajallisia.
Aika nuivaksihan Portugalin kisat jäivät. Keskimatkan kisoissa ensimmäisten ukkojen saavuttua maaliin kuultiin kommentteja ralliradasta, oravapolkukilpailusta ja mutapolkujuoksukisasta. Olosuhteitakin verrattiin kisojen jälkipuoliskolla jo kura-Jukolaan. Yritä siinä sitten valmistautua hienoon, kansainväliseen WRE-kilpailuun. Kyllähän sitä toki jo Bulletinia lukemalla saattoi todeta, ettei Vehkalahtelaisella mäkiharjoittelulla kovin pitkälle POM-keskimatkoilla pötkitä. Jälkimmäisenkin keskimatkan noususumma kun kohosi kokonaiseen 30 metriin.
Taloudellisesti järjestäjä saattoi POM-tapahtumalla tehdä kiitettävää tulosta. Eräs salpalinjalainen tilastonikkari laskeskeli, että Suomestakin löytyisi montakin hyvää peltoa, jossa voisi järjestää polkujuoksukilpailuja suunnistuksen WRE-tapahtumana. Halvalla 20e osallistumismaksulla tuollainen yli 2 tuhannen osallistujan tapahtuma tuottaisi yhden kilpailupäivän aikana yli 40 000e lisän leiribudjettiin, jolla kaivettaisiin salpalinjaa ainakin 100 metriä eteenpäin. Erona tietysti se, että suomalaiset pellot ovat helmikuussa tätä talvea lukuunottamatta lumen peitossa. Tosin osallistumismaksuunhan voisi laittaa pienen lisäsumman eksoottisesta kokemuksesta lumihangessa juoksemisesta.
Saatiinko kisarupeamasta sitten mitään infoa urheilijoiden kunnosta irti? Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, salpalinjalaisellakin mäkiharjoittelulla saatiin aikaiseksi joitain valonpilkahduksia tuloslistoille. Ilmeisesti esimerkiksi Myllykalliolta on löytynyt sopivaa nousukulmaa vastaamaan portugalilaisten niittyjen korkeuseroja. Pääosin tulostaso oli kuitenkin tasaisen nuivaa. Jos POM ei muuta saanut aikaan, niin ainakin 10mila-spekulaatiot räjähtivät käsiin välittömästi kisojen jälkeen. Tarinan mukaan Salpalinjan ylipäällikölläkin on hallussaan tarkkaan varjeltu kansio, jonka mustalle listalle ensimmäiset nimet on jo mitä ilmeisimmin kirjattu.
Kommentit
Lähetä kommentti